Mikko Kiuttu ehdolla KD Nuorten puheenjohtajaksi

24.09.2013

KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja Mikko Kiuttu ilmoittautui ensimmäisenä mukaan järjestön puheenjohtajakisaan.

Puolueen kannatuksenkin vuoksi nyt tarvitaan uudistajaa ja samalla sillanrakentajaa nuorten ja emopuolueen välille. Haluan, että nykyiset KD Nuorten jäsenet tulevat entistä paremmin ohjatuiksi ja rohkaistuiksi, jotta voimme kehittää aiempaa laajempana rintamana yhteiskuntaamme”, Kiuttu tähdentää.  

KD Nuorten nykyinen puheenjohtaja Lauri Kangasniemi on ilmoittanut aikaisemmin, ettei aio hakea jatkokautta puheenjohtajapestiinsä.  Nuorisojärjestön uusi puheenjohtaja valitaan vuosikokouksessa Tampereella 2.11.2013.

Johdan KD Nuoria normaalisti vuoden loppuun asti, mutta en aio hakea jatkokautta, Kangasniemi kiteyttää.

Kangasniemen mukaan päätös jättäytyä sivuun puheenjohtajan paikalta ei ollut helppo. Pitkän ja perusteellisen pohdinnan jälkeen tehty valinta tuntuu kuitenkin oikealta.

Uskon, että valintani on sekä nuorisojärjestön että oman etuni mukainen. En todennäköisesti toisi uudella puheenjohtajakaudella enää merkittävää lisäarvoa KD Nuorille, Kangasniemi toteaa.

Tarkemmat tiedot KD Nuorten vuosikokouksesta 2.11. - 3.11.2013 löytyy: TÄÄLTÄ