Sunnuntai 20. lokakuuta 2019

KD-lehti » Juttuarkisto » Lapsi unohtui alkoholin kylläs­tämältä Suomelta

Lapsi unohtui alkoholin kylläs­tämältä Suomelta

15.10.2008

Risto Rasilainen

Hoitokäytännöt sivuuttavat alkoholistiperheiden lapset

– Myös alkoholistilla itsellään on vastuu muulle perheelleen aiheuttamastaan kärsimyksestä. Ongelman ratkaisuksi ei riitä hoitotoimenpiteiden kohdistaminen vain häneen itseensä.

Alkoholiongelmaisten vanhempien lapsuudenkokemuksista väitellyt Maritta Itäpuisto arvostelee voimakkaasti tapaa, jolla suomalainen yhteiskunta on ummistanut silmänsä alkoholin aiheuttamilta kielteisiltä seurauksilta.

Vaikka niin tutkijat kuin tilastotiedotkin osoittavat alkoholin käytön ja haittavaikutusten jatkuvasti kasvavan, todellista  tahtoa puuttua ongelmaan poliittisin päätöksin ei tunnu löytyvän.

– Suomalaista alkoholipolitiikkaa on viime vuosina toteutettu lähinnä markkinatalouden ja kaupallisten näkökohtien ehdoilla, Itäpuisto toteaa.

Tutkijan mukaan tämä myös näkyy, monellakin tapaa.
– Koko yhteiskunnallinen ilmapiiri meillä on tänä päivänä hyvin alkoholimyönteinen, jopa niin, että raittiin ihmisen on miltei seliteltävä muille omaa juomattomuuttaan.

Nuorten ohella myös naisten juominen on yleistynyt. Alkoholin liikakäyttö on niin ikään merkittävin kuolinsyy työikäisen väestön osalta. Lähes neljäsosa sairaaloiden tehohoidossa olevista potilaista on siellä alkoholin vuoksi.

– Lastensuojelun osalta tilanne on erittäin huono: huostaanotot lisääntyvät vuosi vuodelta. Jo nyt vanhempien alkoholiongelma on selkeästi merkittävin yksittäinen syy lastensuojelun toimenpiteisin.

Juuri lapset olisivat Itäpuiston mukaan erityishuomiota tarvitseva ihmisryhmä. Heille alkoholilla kyllästetty nyky-Suomi aiheuttaa huomattavaa kärsimystä.

Alkoholistiperheiden lapset sivuutettu

Alkoholitutkijana Itäpuisto näkee tähänastisten hoitokäytäntöjen liiaksi sivuuttaneen alkoholistiperheiden lapset.

– Niin alan tutkimuksessa kuin alkoholistien hoitomenetelmien osalta näkökulma on ollut miltei pelkästään juovassa henkilössä.

Tämä on Itäpuiston mukaan vaikuttanut paitsi hoidon tuloksellisuuteen, myös siihen, että usein heikoimmassa asemassa olevan perheenjäsenen eli lapsen, ääni on jäänyt kokonaan kuulematta.

– Alkoholiongelmainen ihminen ei elä tyhjiössä, vaan vaikuttaa juomisellaan muuhun perheeseen. Seurauksena on perheen sisäisen koheesion ja vanhemmuuden heikentymistä, epäsopua ja väkivaltaisuutta. Nämä taas heijastuvat perheen lapsiin erilaisina ongelmina.

Alkoholiongelmaa salailevat niin lapset kuin aikuisetkin

Tavat, joilla lapsi koettaa selviytyä kokemastaan häirinnästä,  vaihtelevat.

– Lapsi voi nähdä parhaaksi tai olla pakotettu salaamaan perheessä tapahtuvaa juomista. Tai hän voi pyrkiä lievittämään tilannetta esimerkiksi kätkemällä tai laimentamalla kotona olevaa alkoholia.

Sama salaamisen periaate toimii Itäpuiston mukaan myös juovan vanhemman puolelta:
– Oman juomisensa jatkamiseksi alkoholiongelmainen vanhempi koettaa hänkin piilotella lapsen kokemusta ja tuntemuksia perhetilanteesta. Lasta voidaan kieltää osallistumasta tapahtumiin, jotka voisivat paljastaa juomisen. Tai  häntä uhkaillaan ja painostetaan olemaan asiasta hiljaa muiden ihmisten seurassa.

Lapsen tilanne tunnistettava paremmin

Jotta lasta kyettäisiin auttamaan, olisikin Itäpuiston mukaan tehokkaammin pyrittävä tunnistamaan ne lapset, joiden perheessä kärsitään alkoholiongelmasta.

– Tehtävä on vaikea myös siksi, että läheskään aina perheen sisäistä häiriötilaa ei edes ymmärretä alkoholin aiheuttamaksi. Huomattavan suuren osan alkoholiongelmaisista vanhemmista arvioidaan kärsivän myös jostain mielenterveydellisestä häiriöstä.

Tilanteen muuttamiseksi olisikin koko perheen huomioivan hoitometodiikan lisäksi kehitettävä auttamisjärjestelmiä.

– Alkoholiongelmaisen perheen lapsen kannalta tämä tarkoittaa esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden tai koulukuraattoreiden herkempää kykyä lapsen huomioimiseksi ja hänen kuuntelemisekseen.

Itäpuisto soisi myös perheen ulkopuolisen lähipiirin - naapureiden,  tuttavien tai sukulaisten - rekisteröivän tarkemmin, jos lapsen elämäntilanteessa kaikki ei näytä olevan kohdallaan.

– Tähän voi usein riittää jo pelkkä kysymys, miten sinulla menee.
Itäpuiston mukaan kyse ei ole perheen yksityisyyteen tunkeutumisesta, vaan kansalaisvastuusta ja lähimmäisestä välittämisestä.

– Vähin mitä meiltä aikuisilta tulisi vaatia on, ettemme omalla alkoholinkäytöllämme antaisi mallia nuorille ihmisille.

Itäpuiston mielestä on turha taivastella ja paheksua nuorisoa siitä, että moni heistä juo viikonloppuisin päänsä täyteen.

– Viime kädessähän vastuu siitä on meillä aikuisilla, niin lasten vanhemmilla kuin poliittisilla päättäjillä.
– Tätä vastuuta ei enää, ikävä kyllä, riittävän moni tunnu tiedostavan, saati kantavan.

Maritta Itäpuiston Pullon pohjimmaiset -tutkimus:
Lapset jäävät sijais­kärsijöinä varjoon

Lapset ovat alkoholistiperheissä sijaiskärsijöitä, jotka aivan liian usein jäävät alkoholiongelmaisen vanhemman varjoon.

Tätä mieltä on tutkija Maritta Itäpuisto kirjassaan Pullon pohjimmaiset.

Alaotsikolla ”Lapsi, perhe ja alkoholi” tutkija Maritta Itäpuisto kartoittaa tähänastisen alkoholitutkimuksen ja hoitomenetelmien suhdetta niihin lapsiin, jotka joutuvat elämään alkoholistiperheen jäseninä.

Tutkija toteaa, ettei lasten näkökulmaa ole riittävästi huomioitu, tarkastelupainopisteen ollessa liiaksi itse alkoholiongelmaisessa vanhemmassa ja tämän juomisessa.

Tämän seurauksena alkoholipolitiikkaa koskevissa päätöksissä ovat lapsen etu ja hyvinvointi jääneet huomioimatta. Tämän päivän markkinavetoisessa Suomessa myös alkoholikysymykset nähdään liiaksi talouden näkökulmasta.

Yhtenä esimerkkinä tästä Itäpuisto pitää anniskeluravintoloiden ja kaljakuppiloiden räjähdysmäistä kasvua ja niiden sijoittamista paikkoihin kuten lähiöihin, mikä osaltaan ruokkii alkoholismiin taipuvaisten vanhempien lasten ahdinkoa.

Kirjoittaja  kritisoi saatavuuden helpottumisen ohella muiden alkoholitutkijoiden tavoin hinnanalennuksia, samoin liian myötämielistä asennoitumista juomiseen sosiaalisen kanssakäymisen osana.

Välittömät haitat juojan, välilliset haitat lapsen taakkana

Räjähdysmäisesti kasvaneen kulutuksen välittömät haitat kantaa juoja itse. Tämä ei silti saisi Itäpuiston mukaan  johtaa alkoholistiperheen lasten kärsimysten unohtamiseen, kuten nyt on asian laita.

”Suomi on allekirjoittanut YK:n lasten oikeuksien sopimuksen, jonka mukaisesti lapsella tulee olla oikeus turvalliseen ja hyvään kasvuympäristöön. Aikuisen liiallinen alkoholinkäyttö kuitenkin uhkaa näitä oikeuksia monin tavoin”, kirjoittaa Itäpuisto.

Lapset ovat erilaisia alkoholistiperheissäkin

Itäpuisto myös kumoaa vallitsevia käsityksiä nähdä alkoholistiperheissä elävät lapset toistensa kaltaisina.

Tästä erheellisestä katsannosta johtuen myös keinot lapsen auttamiseksi ovat muotoutuneet liian kapea-alaisiksi.

Pullon pohjimmaiset-teoksen yksi keskeinen sanoma onkin, että jokainen alkoholistivanhemman ja -perheen lapsi kehittää oman henkilökohtaisen selviytymisstrategian ongelmaansa.

Kun tähänastisessa tutkimus- ja hoitokirjallisuudessa ongelman syyksi poikkeuksetta on nimetty juova vanhempi, pitäisi problematiikan keskiöön nostaa alkoholistin koko perhe ja sen sisäinen dynamiikka.

Itäpuiston näkemys tuntuu perustellulta: onhan perhe aina enemmän kuin vain osiensa summa, ja sen keskinäinen vuorovaikutus heijastuu jokaiseen sen jäseneen.

Kohdistamalla mielenkiinto perheen keskinäisiin vaikutusprosesseihin, ongelmia aiheuttavan juomari-isän tai -äidin sijaan, ymmärretään paremmin myös perheen lapsen /lasten roolia ja toimintaa alkoholismin vaikutuspiirissä.

Tällöin myös auttamiskeinojen tarkoituksenmukainen valinta  sekä ongelmasta kärsivän lapsen tunnistaminen tehostuvat.

Koko perheyhteisön sisäinen ongelma

Perheprosessia painottavassa lähestymistavassa alkoholiongelma ei ole pelkistettävissä pelkästään  juomisen määrään, vaan kyse on ensisijaisesti alkoholistin ja tämän läheisten välisestä häiriötilasta.

Perheyhteisöllä on omat vakiintuneet rituaalinsa ja käytäntönsä, jotka vahvistavat sen kiinteyttä ja toiminnan ennakoitavuutta.

Vanhemman juominen yleensä rikkoo tätä perheen sisäistä dynamiikkaa, jolloin myös lapsen normaali elämä ja arki häiriintyvät.

Miten lapsi selviytyy tässä tilanteesta, riippuu Itäpuiston mukaan paitsi hänen sosiaalisista kyvyistään ja omatoimisuudestaan, myös ympäristön tarjoamasta tuesta.

Jälkimmäisen seikan tekijä nostaakin keskeisesti esiin, korostaen samalla alkoholistiperheen lapsen tunnistamisen tärkeyttä.

Lasta, hänen tuntemuksiaan ja mielipiteitään on kuunneltava - oli kyse sitten perheen ulkopuolisista lähipiirin ihmisistä tai ammattiauttajista.

Itäpuisto soisikin esimerkiksi päihdepalveluja laajennettavan nykyisestä niin, että hoitotiimeihin otettaisiin mukaan myös lapsiin erikoistuneita työntekijöitä.

Avainkysymyksenä tekijä pitää sitä, millä keinoin päihdepalvelut saataisiin kytkettyä lastensuojeluun ja sen työntekijöiden kuten koulukuraattorien ja lastenpsykologien, avun piiriin.

Alkoholistiperheiden lasten keskinäisen erilaisuuden ja heidän väheksytyn näkökulmansa esiintuonti  konkreettisine  toimintaehdotuksineen on Pullon pohjimmaiset-teoksen keskeistä sisältöä.

Teoksensa loppusanoissa Itäpuisto toteaa:
– Lapsen oikeutena tulee olla vanhemmuus, johon ei kuulu häiritsevää päihteiden käyttöä. Miten tällainen vanhemmuus turvataan kaikille lapsille, on merkittävä kysymys. Siihen toivoisi juhlapuheiden sijaan vihdoin vastuunottoa ja konkreettisia toimenpiteitä.

Maritta Itäpuisto: Pullon pohjimmaiset. Lapsi, perhe ja alkoholi. 142 sivua. Kirjapaja, Helsinki 2008.