Sunnuntai 20. lokakuuta 2019

KD-lehti » Juttuarkisto » Arvostan suunnattomasti uhrauksia itsenäisyyden puolesta

Arvostan suunnattomasti uhrauksia itsenäisyyden puolesta

04.12.2008

Risto Rasilainen

Elokuvaroolissa 40 vuoden tauon jälkeen esiintyvä Viktor Klimenko antaa suuren arvon raskain uhrauksin hankitulle itsenäisyydellemme - ja on pahoillaan sen muuttumisesta kauppatavaraksi.

– Kun minulle tarjottiin roolia Sauna-elokuvassa, kieltäydyin siitä kolmasti, niin kuin Pietari.

Viktor Klimenkon edellinen esiintyminen valkokankaalla tapahtui vuonna 1969, Seppo ”Stenka” Sonkavaarana Matti Kassilan ohjaamassa elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu.

Kokemusta näyttelijän työstä Klimenkolle kertyi 60-luvulla myös Helsingin kaupunginteatterista, jonne hän oli kiinnitettynä parin vuoden ajan.

Paluu elokuvakameran eteen arvelutti

Enemmän kuin lähteminen mukaan kauhuelokuvaan Klimenkoa askarrutti, miten hän selviytyisi tarjotun roolin haasteista.
– Henkilöhahmolle oli kirjoitettu paljon repliikkejä, samoin pitkä monologi. En ollut lainkaan vakuuttunut, suoriutuisinko niistä kunnialla.

Saunan ohjaaja AJ Annila ja pääosanäyttelijä Ville Virtanen olivat kuitenkin sitkeitä:  Klimenko oli heidän mielestään juuri oikea henkilö rooliin.

– Annoin viimein periksi, mutta vain sillä ehdolla, että he heti vaihtavat miestä, jos ilmenee, ettei homma toimi.

Nyt kun elokuva on valmis ja teatterilevityksessä, valinnan voi todeta osuneen oikeaan: Klimenkon suoritus venäläisen rajakomission päällikkönä ei ole lainkaan kiusallista katseltavaa muiden pääosissa olevien ammattinäyttelijöiden rinnalla.

Itse asiassa hän suoriutuu Semenskin osastaan erinomaisesti.

Uskovan ei pidä käpertyä omaan maailmaansa

Jo lähes kolme vuosikymmentä uskossa olleelle, evankelistana tunnetulle Klimenkolle rooli kauhuelokuvassa ei lähtökohtaisesti ollut poissuljettu.

Ikävä kyllä samaa ei Klimenkon mukaan voi sanoa kaikista uskonveljistä ja -sisarista.

Hän kertookin jo ehtineensä saada kielteistä palautetta asiaan liittyen.
– Pelkästään näiden ihmisten omasta näkökulmasta katsoen olen tietenkin toiminut ihan väärin. En silti ymmärrä, miten henkilöt, joiden asiantuntemus ei ulotu taiteeseen, katsovat oikeudekseen arvostella tekemisiäni tällä alueella.

Klimenko sanoo, ettei itsekään osaa tyhjentävästi selittää  Saunan perimmäistä sanomaa.
– Taiteen kohdalla se tuskin on edes mahdollista, jokainenhan kokee yksittäisen teoksen omalla tavallaan.

– Käsikirjoituksen luettuani ymmärsin kyllä, ettei Saunasta aiota mitään tavanomaista kauhuelokuvaa, kun keskeisiä teemoja ovat pahuus, syyllisyys ja synneistä puhdistautuminen.
– Ja jos nämä eivät ole uskonelämään liittyviä kysymyksiä, niin mitkä sitten, hän kysyy.

Elokuvaan lähtemistä kritisoineilta ihmisiltä hän toivoisi hieman enemmän suvaitsevaisuutta, sillä:
– Ei uskovaistenkaan mielestäni tarvitse, tai edes pitäisi, linnoittautua omaan suljettuun maailmaansa, vaan myös katsoa, mitä ulkopuolella tapahtuu. Eristäytymällä jumalattomien ennakkokäsitys meistä uskovista suvaitsemattomina, omaan paremmuuteemme käpertyneinä ihmisinä vain vahvistuu.

Maailmallista ja hengellistä itsenäisyyttä

Joulukuun kuudetta päivää Viktor Klimenko viettää Espanjassa.
– Tämä itsenäisyyspäivä on kolmas kerta, jolloin esiinnyn siellä asuville suomalaisille, Klimenko sanoo.
Ohjelmistoon kuuluu itseoikeutetusti Finlandia-hymni, jonka taiteilija esitti myös KD:n 50-vuotisjuhlassa viime keväänä.

Klimenko sanoo suhteensa Suomen itsenäisyyteen olevan kaksijakoinen.
– Arvostan suunnattoman paljon niitä uhrauksia, joita  edeltävät sukupolvet itsenäisyytemme puolesta joutuivat tekemään.

– Samanaikaisesti koen tuon itsenäisyyden joutuneen kauppatavaraksi, jota nyt ollaan valmiita myymään halvasta hinnasta.

Klimenko katsoo itsenäisyyteen kuuluvan osaltaan myös vapauden, joka yhä globalisoituneemmassa, EU-sidoksisessa Suomessakin alkaa jo olla mennyttä.

– Ilman omaa kansallista valuuttaamme,  valtion ulkopuolelta johdettavan lainkäytön ja säädösten jatkuvasti lisääntyessä kysyn: missä se itsenäisyys käytännössä oikein enää ilmenee ja näkyy?

– Tämä koskee tietenkin tätä maallista elämäämme.Uskovana ihmisenä voin onneksi ottaa asiaan hengellisen näkökulman.

– Todellinen itsenäisyys ja vapaus löytyy silloin Jeesuksessa Kristuksessa, ja valtiona on taivasten valtakunta, Klimenko sanoo.