08.02.2010 15:38
Kelan uuden pääjohtajan valinta on pian ajankohtainen. Jorma Huuhtanen on jäämässä eläkkeelle syyskuun lopulla. Virkaa pidetään Keskustalle kuuluvana ja vahvimpana nimenä on esiin nostettu ministeri Liisa Hyssälä. Jos Hyssälä hakee virkaa, hän on monella tavoin ansioitunut ja pätevä tähän tehtävään, niin koulutuksensa kuin työkokemuksensa perusteella.
Toivon kuitenkin, että virkojen puolueläänityksistä päästäisiin eroon. Poliittisten virkaläänitysten perustelut ovat heikkoja. Niitä puolustellaan usein virassa tarvittavalla yhteiskuntakokemuksella ja toisaalta kansalaisten vaaleissa ilmaiseman poliittisen tahdon toteutumisella. Demokratian tulee toteutua vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden toimesta, ei virkakoneiston kautta. Poliittinen kokemus on toki yhteiskuntasuhteiden hoitamisen kannalta monessa virassa eduksi, mutta virkoja ei ole mitään mieltä läänittää tietyille puolueille. Kun Kelan johtoa valitaan, poliittiseksi meriitiksi tulee yhtä lailla laskea ansiokas toiminta missä tahansa puolueessa. Politiikan ja yhteiskuntasuhteiden tunteminen kertyy kansanedustajille kaikissa puolueissa. Virkaan tulee valita pätevin – on hän sitoutumaton tai onpa hänellä jonkun puolueen jäsenkirja. Jos Hyssälä on ehdolla, hän ei edes tarvitse tuekseen virkaläänitystä Keskustalle – ansiot painavaan ehdokkuuteen riittävät muutenkin.
07.02.2010 06:25
Tänään vietetään kalenterin mukaan kynttilänpäivää. Tämän kirkollisen pyhäpäivän merkitys on jäänyt melko vähäiseksi meille suomalaisille. Katolisessa kirkossa kynttilänpäivän kirkossa siunataan tulevan vuoden kirkossa käytettävät kynttilät.
Kynttilänpäivänä muistellaan tapahtumaa, joka sijoittui temppeliin. Reilun kuukauden ikäinen Jeesus-vauva vietiin perinteiden mukaan temppeliin. Vanha Simeon otti Jeesus-lapsen syliinsä ja samalla iloitsi siitä, että hänen silmänsä nyt näkivät kaikille kansoille loistavan luvatun valon.
Jeesus itse sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."
Olen tämän talvikaamoksen aikaan aloittanut oman päiväni kynttilähetkellä. Aamuhämärässä keitän kupillisen vihreää teetä, sytytän kynttilän ja sen äärellä luen kappaleen Raamatusta. Sytytetty kynttilä on pieni valo hämärässä. Se ei loista kauas eikä edes näy kirkkaassa päivänvalossa, mutta pimeässä se valaisee suloisen pehmeästi. Suurten yhteiskunnallisten haasteiden, maailmanlaajuisen hädän ja ylivoimaisten kärsimysten edessä saatamme helposti väheksyä pienten tekojen vaikutusta. Ystävällinen hymy, rohkaiseva sana, puhelinsoitto tai pieni käytännön apu voi kuitenkin tuoda suurta merkitystä lähimmäisen elämäntilanteeseen. Jokaisella meistä on mahdollisuus olla kynttilän sytyttäjä lähimmäistemme elämässä.
06.02.2010 23:13
Kesällä tapahtuva pääministeripuolueen puheenjohtajan vaihdos tarjoaa mahdollisuuden myös hallitusohjelman päivittämiseen. Jos uudesta Keskustan puheenjohtajasta tulee pääministeri, samalla Vanhasen 2. hallitus lopettaa toimintansa ja uusi aloittaa. Aikoinaan Vanhanen otti ykköshallituksen ohjelmaksi Jäätteenmäen hallitusohjelman. Nyt taloustilanne on muuttanut radikaalisti hallituksen toimintaympäristöä. Vanhasen 2. hallituksen ohjelma on monella tavoin vanhentunut. Tähän viittasi myös kokoomuslainen eduskunnan puhemies Niinistö tänään Ylen ykkösaamun haastattelussa. Hän ilmaisi toiveen, että loppukauden hallitusohjelmaan löytyisi uusi vaihde, niin että edessä olevia ongelmia voitaisiin ryhtyä ratkomaan jo ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja.
05.02.2010 22:54
Olen saanut viime päivinä yhteydenottoja kristillisdemokraateilta eri puolelta Suomea, joissa on kerrottu samankaltaisesta tarinasta. Mieshenkilö on hädissään soittanut Kambodzasta, esittäytynyt kristillisdemokraatiksi ja kertonut tulleensa ryöstetyksi. Hän pyytää rahallista pika-apua ja lupaa maksaa rahat takaisin heti päästyään Suomeen. Kun henkilön nimen googlettaa, löytää helposti samoja tarinoita. samanniminen mies lähestyy kokoomusaktiiveja kokoomuslaisena ja demareita työväenyhdistyksen jäsenenä. Esiintyminen on niin uskottavaa, että moni on mennyt lankaan.
04.02.2010 22:53
Uutisiin on jälleen noussut tapaus, jossa nuoren tytön raiskannut henkilö selvisi rikoksestaan ehdollisella vankeusrangaistuksen. Tämä sotii yleistä oikeustajua vastaan, varsinkin jos kyseessä on lapsi.
Rikoslain rangaistusasteikko mahdollistaa ankaratkin rangaistukset, mutta käytännössä niitä harvoin annetaan. Törkeissä tapauksissa voidaan asettaa kymmenen vuoden vankeusrangaistus, mutta esimerkiksi vuonna 2006 ehdollisia tuomioita annettiin törkeissä tapauksissa lähes joka toisessa. On myös huomattu, että alioikeuksien rangaistuskäytännöt eivät ole yhdenmukaisia, sillä tietoa siitä, millä perusteilla teon törkeyttä yleensä arvioidaan rangaistusta määriteltäessä, ei ole saatavissa riittävästi. Varovaisuus ja epävarmuus johtavat pieniin rangaistuksiin.
Olen ehdottanut jo aiemmin, että rangaistuksia kovennettaisiin siten, että lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä säädettäisiin minimirangaistus yksi vuosi vankeutta ja lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettava minimirangaistus olisi kaksi vuotta vankeutta, jolloin rangaistus olisi aina ehdoton. Tämä edellyttää lain muutosta.
Rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän oikeudenmukaisuudella on tärkeä merkitys uhrin toipumiselle. Pelkkä ehdollinen rangaistus tai muutaman sadan euron sakot vuosia jatkuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole minkäänlaisen oikeustajun mukaisessa suhteessa siihen vahinkoon nähden, mitä lapsen elämälle on näillä rikoksilla saatu aikaan.
03.02.2010 17:01
Valtiopäivien avajaisistunnossa puhuivat perinteiseen tapaan tasavallan presidentti ja eduskunnan puhemies. Pidin molempien puheista. Presidentti Halonen peräänkuulutti kansallista yksimielisyyttä ja sopimisen kulttuuria. Puhemies Niinistö lisäsi tähän vielä yhteisvastuun hengen. Maan talous on vaikeassa tilanteessa, työttömyys pahenee etenkin nuorten osalta ja työmarkkinajärjestöjen tilanne on jännitteinen. Tällaisessa tilanteessa kaikkien osapuolten tulee pyrkiä lieventämään tarpeettomia jännitteitä, rakentamaan sopua ja yhteishenkeä. Tätä asennetta tarvitaan myös eduskunnassa.
02.02.2010 16:46
Tämänvuotinen valtiopäivien avausistunto oli tunnelmaltaan ahdistavampi kuin kertaakaan omana kansanedustaja-aikanani. Ilmassa on sakeanaan jännitteitä, jotka purkautuivat suurten puolueiden keskeisissä valinnoissa. Sosialidemokraatit vaihtoivat yllättäen ryhmäpuheenjohtajaa ja varapuhemiestä, kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsi arvalla Tiuran jatkoon varapuheenjohtajana ja puhemies Niinistö uusi paikkansa täpärästi. Keskustan puheenjohtajan paikka tulee katkolle kesällä ja samalla vaihtunee pääministeri. Uskon, että jännitteinen tilanne johtuu osittain maan vaikeasta taloustilanteesta, mikä heijastuu puolueiden sisälle. Henkilökohtaisesti toivon, että Niinistö jatkaisi puhemiehenä, vaikka hän oli saamaansa kannatukseen pettynyt. Joka tapauksessa hän sai luottamuksen jatkoon ensimmäisellä valintakierroksella. Uskon, että Niinistön pysyminen tehtävässä rauhoittaisi tilannetta parhaiten.
01.02.2010 22:27
Valko-Venäjän itsevaltias presidentti Aleksandr Lukashenko on tänään allekirjoittanut määräyksen, jolla lisätään internetin valvontaa. Sanavapauden suhteen maan tilanne siis näyttää entisestään vaikeutuvan. Lehdistö, televisio ja radio ovat tiukasti valtion valvonnassa. Oppositiopuolueiden toimintaa rajoitetaan maassa rankasti. Vierailin vuosi sitten maassa todistamassa sisarpuolueen Belarusian Christian Democracy (BCD) perustamiskokousta.
Valko-Venäjän kristillisdemokraattinen puolue on aloittanut toimintansa jo vuonna 2005, mutta ei ole yrityksistä huolimatta saanut laillista asemaa. Kokouksia ei saa järjestää, vaaleihin ei voi osallistua eikä edes puolueen esitteiden painaminen on laillista. Puolueen johtajat ovat maksaneet toiminnasta henkilökohtaisella vapaudellaan. Tavallinen rangaistus kokousten järjestämisestä on ollut parin viikon pidätys, osa on istunut poliittisena vankina pidempäänkin. Valko-Venäjän kristillisdemokraattinen puolue on ollut kuitenkin yksi nopeimmin kasvavista oppositiopuoleista. Nyt olisi Euroopan Unionin syytä reagoida. On häpeä, että Euroopan sydämessä - vajaan 500 km:n matkan päässä Suomesta – voidaan näin räikeästi polkea ihmisoikeuksia, sanan- ja uskonnonvapautta.