Yksinelävien politiikkaohjelma

Yksinelävät – kohti yhdenvertaisuutta Maassamme on yli miljoona yksinelävää henkilöä. Yksinelävien tilastollinen määritelmä on ”yhden hengen asuntokunta”, jota voidaan kutsua yksin asuviksi. Sen sijaan yksinelävä on laajempi käsite.

Yksinelävät on kansanryhmä, jonka määrä ja osuus kasvavat. Yksin asuvien osuus 18 vuotta täyttäneestä väestöstä oli 20,3 prosenttia vuonna 1990 ja 22,9 prosenttia vuonna 2006. Eniten on kasvanut keski-ikäisten yksinelävien ryhmä. Vuoden 2009 lopussa yhden hengen talouksia oli 1 026 000 eli 41 prosenttia asuntokunnista (Tilastokeskus).

Päätöksenteossa ei ole riittävästi otettu huomioon päätösten vaikutuksia yksineläviin. Lainsäädännössä on kohtia, joissa yksinelävät on asetettu eriarvoiseen asemaan parisuhteessa eläviin verrattuna. Käytännön arjessa perheellisyys tuo suojaa esimerkiksi työhönotossa ja irtisanomisissa. Ylityöt, loma- ja vuorotyöjärjestelyt ovat tilanteita, joissa yksineläviltä odotetaan joustoa.

Yksineläviä koskeva tilastointi on aukollista tai tilastotiedot heistä ovat puutteellisia. Tästä johtuen palveluita ei pystytä suunnittelemaan ja kehittämään eri elämäntilanteissa olevien yksinelävien tarpeiden vaatimalla tavalla. Auttamisetiikka on aiemmin perustunut autettavan ihmisarvon säilyttämiseen. Nyt auttamisetiikassa priorisointi on vallannut alaa. Yksinelävät syrjäytyvät tässä palveluiden priorisoinnissa. Yksinasuminen ei sellaisenaan oikeuta erityisiin etuuksiin. Etujen ajaminen on vaikeaa, koska yksineläjien joukko muodostuu erilaisissa elämäntilanteissa olevista henkilöistä. Yksinelävät kokevat, että he ovat vähempiarvoisia kuin muut väestöryhmät ja jäävät unohdetuiksi

Yksinelävien politiikkaohjelma sosiaalipalveluita suunnattaessa. Kristillisdemokraatit edellyttävät, että yksinelävät otetaan huomioon omana yhteiskunnallisena ryhmänään, heidän elämäntilanteistaan kerätään tietoa ja palveluja kehitetään vastaamaa yksielävien palvelutarpeisiin.

Yksinelävien politiikkaohjelma.pdf